Kaksjalkaset -> Iida -> Pottailusta

Pottailusta

Hieman kauhistuneena olen lukenut ja kuunnellut kuinka vanhemmat antavat lasten tehdä kaikki tarpeensa vaippaan 2- jopa 3-vuotiaaksi asti.
Myö istutettiin Iida ensimmäistä kertaa potalle vajaa puoli vuotiaana. Iidasta siinä oli kiva istuskella ja jo toisella kerralla pottaan tuli kakka. Ja sen jälkeen kakkaa ei olekaan montaa kertaa vaipasta löytynyt. Myös pissejä pottaan tulee, välillä useammin ja välillä harvemmin. Mutta pääasia, että aina kun pottaan jotain tulee, Iida saa kehuja ja niiden ansiosta pottailu toimiikin loistavasti.
Tässäkin asiassa on monesti tullut mieleen koiran koulutus ja koiranpentujen sisäsiistiksi opettaminen, samalla tavalla kehutaan hyvästä suorituksesta ja niin lapsi/koiranpentu oppii.
Alussa piti vähän tukea
30.12.2007 ja opetellaan istumaan 24.1.2008 osataan jo lähes istua itsekseen
18.5.2008 tää menee jo kuin leikki eiks juu?